maanantai 17. kesäkuuta 2013

Me&I 160613

Perinteisesti kakku tehdään miikkareille kauden kuoseista, jos ehditään. Olen tehnyt juuri 13 päivää töitä putkeen sisältäen 9h, 10h, 12h päiviä. Mutta kuitenkin. Ajattelin, että tämä on helppo ja nopea idea. Jooei, ei ollut :D. Mutta tehty mikä tehty. Eli Me&I:n paidan kuosia kopioiden kutsuille kakku. Kakkua söi 18 aikuista ja muutama lapsikin (15 lasta, mutta pienimmät eivät tainneet syödä).


Välissä on tietenkin kaakaoiset kakkupohjat. Kaksi pellillistä kakkupohjaa, yhteensä 8 kananmunaa. Kolme levyä eli leikkasin pellilliset siten, että otin 2/3-palat ja sitten jäljelle jääneistä kahdesta 1/3-palasta tein kakun keskimmäisen kerroksen. Välissä mansikkaa ja kaakaokermavaahtoa. Päällä tummemmat pursotukset suklaamoussea ja sivuilla kaakaokermavaahtoa. Päällä keltainen on ihan vain voikreemiä ja autot on sokerimassaa.






Nuoremmalla poikasella onkin sitten juhannussynttärit, joten sai taas samalla hieman kakkureenausta ennen tärkeämpiä kakkuja. Tällä pojalla ei onneksi vielä ole mielipidettä aiheesta, vaan kaikki käy, kaikki ehdotetut kelpaavat. Kunhan on kakkua! :) Voi olla, että esikoisen 2v-kakku kaipaa revanssia eli olisiko se sitten muumikakku...

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Me&I 100513


Työssäkäyvän pikakakku arkena järkätyille miikkareille :). Päällä värjättyä voikreemiä, ei massaa. Panda on tehty hyvin pienestä määrästä sokerimassaa ja yhdestä Kick-patukasta. Välissä vadelmamoussea, pinkkiä tietenkin.

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Lastenkutsut 060413

Toive oli, että Oktonautit. Joten se on sitten Oktonautit. Aika vähän muuten Suomesta saa yhtään mitään Oktonautteihin liittyvää - ei edes leluja. Muutaman kirjan onnistuin bongaamaan. Nimipäivänä oli näppärä pitää peruuntuneet lastenkutsutkin. Helmikuussa on joka vuosi ollut kaikki kipeänä. Nyt melkein kaikki pääsivät mukaan :).


Varotuksen sanana voin sanoa, että ihan turha edes yrittää tehdä päätä oikeassa mittasuhteessa noille. Ehdotin pojalle, että tekisin 2D-kuvan, niin olisin saanut mittasuhteet kohdilleen, mutta sehän ei kelvannut, piti olla "haluan istuvia oktonautteja". Eli 3D sen olla piti. Massan on oltava pehmeää, että siitä pystyy oikeastaan edes yhtään mitään tekemään, mutta sitten taas pehmeä massa painuu kasaan, jos noille laittaa oikean kokoisen pään. Mutta noh, ei oteta viereen vertailukuvaa ja poika tunnisti nämä oikeiksi hahmoiksi, niin ei voi olla kuin tyytyväinen :). Vihreät lierot sai muuten pysymään pystyssä tekemällä niille reiät omenaporalla. Reikään voikreemiä toki sitten reunoille, ettei liero sula kakun sisällä.

Itse kakku on sitrustäytteellä: lemoncurdia ja mandariinia sekä pojan toiveesta "peekkää keemavaahtoo". Kakkupohja on neljän munan, joten kakussa on vain yksi väli ja halkaisija on "se isoimman vuoan kokoinen". Koristeet on tehty yhdestä Kaulintamassa-paketista (eli vaahtokarkkimassaa) ja kahdesta Kick-patukasta.

lauantai 9. helmikuuta 2013

Synttärikakkua "pinniini"-miehelle 090213



Toive oli, että kakussa pitää olla numero, nimi ja "pinniini" aka "pingiini". Toiveet täytetty ja synttärisankari oli oikein tyytyväinen. Mallia kakkuun on yllätäen otettu googlen kuvahausta, myönnetään. Alkuun meinasin näin Linuxin käyttäjänä tehdä Tuxin, mutta totesin, että Pingu on helpompi, joten tehdään se. Pingu oikein tahtonut pysyä kasassa - valkoinen osa meni ns kasaan vaikka se on tehdessä ja moneen kertaan korjatessa ollut korkeampi ja kapeampi. Valkoinen osuus oli vaan niin pehmeää sokerimassaa, että se ei kestänyt pään painoa, vaan levisi läskipinguksi ;-).

Veden alla on voikreemi, joka tällä kertaa onnistui kehutun hyvin. Itse en ole aiemmista tykännyt yhtään, ne on ollut suorastaan kamalia. Tässä voikreemissä on 125g hopeista sunnuntaimargariinia, 4.5dl tomusokeria, 1.5tl vaniljasokeria ja 1rkl vettä. Vesi on mikrossa tehty liivatehyytelö, joka on pastavärillä värjätty siniseksi. Hyytelössä on 2dl vettä ja kolme liivatelehteä. Jää on valkosuklaata, kookosrasvaa ja tomusokeria.


sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Pojan 4v-ennakkosynttärit 010113

Poikahan täyttää vasta helmikuun alussa 4 vuotta, mutta koska miehen puolen suku oli koolla kaikki kerralla ja mummo ja pappakin lähellä, juhlittiin etukäteen uudenvuodenjuhlinnan ohessa pikkumiestäkin.

Oho, tomaatti karkaa...

Tomaattirivikin jo suoristettu.


Kunhan testaillaan...





Yllärinä juhlittiin myös isimiehen pyöreitä vuosia. Numerot molempiin kakkuihin on tehty yhteensä kahdesta pätkis-konvehdista, kyllä konvehdista, ei patukasta. Yllättävän riittoisaa tavaraa ja sulaa sellaiseksi massaksi, joka ei jää edes rasvaisuutensa takia käsiin kiinni. Tässä kakussa on neljän munan sokerikakkupohja ja rommikostutus jälleen. Nyt rommia ja vettä oli molempia 0.75dl. Maistuu mukavasti, lapsellekin kelpaa. Rommi on toki kiehautettu jälleen. Määrällisesti riitti hyvin kostukkeeksi. Ehkä veden suhdetta voisi siis pienentää vielä. Voisi kyllä maistua vieläkin enemmän rommille. Välissä on vadelmahilloa ja mansikkamousse, joka on tehty 2.5dl flora vispiin. (Ohje sanoo 2dl maitoa, 1dl kermaa)





Pojan toiveiden mukainen Angry Birds -kakku oli yön yli kuvun alla. Nyt on lisätty numerokin. Koristeet ovat sokerimassaa, pohja on vaahtokarkkimassaa. Sokerimassat kostuivat ja muuttuivat kiiltäviksi, vaahtokarkkimassassa ei mitään. Hienosti kyllä valui kulmakarvoista väriä keltaisen linnun silmien ympärille. Tulikin linnusta astetta hurjempi. Vaahtiksen alla on voikreemi, joka on tehty tavallisesta voista (125g) ja puolikkaasta paketista tomusokeria. Vettäkin 1rkl. Mutta tulipa taas testattua, että tavallinen voi ei käy voikreemiin. Y-Ö-K! Aivan liian suolaista. Muttakun muuta ei kaupassa ollut, joten siihen oli tyytyminen. Ensi kerralla taas muistan, että parempi ilman kuin tavallisesta voista. Tämä on neljän munan kakku, mehukostutus, välissä mansikkamousse tehtynä ohjeen mukaisesti mutta määrät kääntäen, että saadaan tiukempaa. Eli maito ja kerma määrinen vaihdettu ristiin.



Aviomiehen 30v-synttärit 061212

Tämä kakku on rommikostutettu neljän munan kakku. Välissä on vadelmaa. Tämän kokoisessa kakussa kokeilin tummaa rommia 0.5dl lantrattuna samalla vesimäärällä. Kostuketta oli liian vähän, joten jouduttiin jatkamaan mehulla sitten toista kerrosta. Rommin kiehautin ennen kakkuun laittamista, ja jäähdytin toki. Rommi maistui, ei liikaa, ehkä jopa liian vähän. Päällä on kaakaolla värjätty marsipaani. Numero on tehty nompparelleistä ja kiinnitetty tomusokeri-vesi-vihreäväri-mömmöllä. Sivuilla pehmeitä hopeakuulia. Maultaan yksi parhaimmista kakuistani tähän mennessä. Rommi oli aivan mahtavaa!





Työpaikan pikkujoulut 2012

Vein firman pikkujouluihin kalan. Kalalla täytetyn kalan. Ulkoasu on törkeästi varastettu Kinuskikissalta, eli kyllä, tunnistit kalan :D. Uunin jälkeen kalan kuva on otettu työpaikalla kännykällä, joten jätetään tällä kertaa julkaisematta :).