sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Pojan 4v-ennakkosynttärit 010113

Poikahan täyttää vasta helmikuun alussa 4 vuotta, mutta koska miehen puolen suku oli koolla kaikki kerralla ja mummo ja pappakin lähellä, juhlittiin etukäteen uudenvuodenjuhlinnan ohessa pikkumiestäkin.

Oho, tomaatti karkaa...

Tomaattirivikin jo suoristettu.


Kunhan testaillaan...





Yllärinä juhlittiin myös isimiehen pyöreitä vuosia. Numerot molempiin kakkuihin on tehty yhteensä kahdesta pätkis-konvehdista, kyllä konvehdista, ei patukasta. Yllättävän riittoisaa tavaraa ja sulaa sellaiseksi massaksi, joka ei jää edes rasvaisuutensa takia käsiin kiinni. Tässä kakussa on neljän munan sokerikakkupohja ja rommikostutus jälleen. Nyt rommia ja vettä oli molempia 0.75dl. Maistuu mukavasti, lapsellekin kelpaa. Rommi on toki kiehautettu jälleen. Määrällisesti riitti hyvin kostukkeeksi. Ehkä veden suhdetta voisi siis pienentää vielä. Voisi kyllä maistua vieläkin enemmän rommille. Välissä on vadelmahilloa ja mansikkamousse, joka on tehty 2.5dl flora vispiin. (Ohje sanoo 2dl maitoa, 1dl kermaa)





Pojan toiveiden mukainen Angry Birds -kakku oli yön yli kuvun alla. Nyt on lisätty numerokin. Koristeet ovat sokerimassaa, pohja on vaahtokarkkimassaa. Sokerimassat kostuivat ja muuttuivat kiiltäviksi, vaahtokarkkimassassa ei mitään. Hienosti kyllä valui kulmakarvoista väriä keltaisen linnun silmien ympärille. Tulikin linnusta astetta hurjempi. Vaahtiksen alla on voikreemi, joka on tehty tavallisesta voista (125g) ja puolikkaasta paketista tomusokeria. Vettäkin 1rkl. Mutta tulipa taas testattua, että tavallinen voi ei käy voikreemiin. Y-Ö-K! Aivan liian suolaista. Muttakun muuta ei kaupassa ollut, joten siihen oli tyytyminen. Ensi kerralla taas muistan, että parempi ilman kuin tavallisesta voista. Tämä on neljän munan kakku, mehukostutus, välissä mansikkamousse tehtynä ohjeen mukaisesti mutta määrät kääntäen, että saadaan tiukempaa. Eli maito ja kerma määrinen vaihdettu ristiin.



2 kommenttia:

  1. Ihania!!! Näistä otan ideat pojan 3v kakkuihin kesäksi ja tänä vuonna toteutan 100% varmasti ton voileipäkakun :) Angry Birds on meilläkin tosi iso hitti!

    Onnittelut 4v:lle! Tajusin just et jep, todellakin poikani täyttää tänä vuonna 3v. Vastahan hän synty.. Hups :D

    VastaaPoista
  2. Kiitti! :) Voileipäkakku on yllättävän helppoa ja nopeaa - ainakin jos vertaa pasteijoihin, joita saa nyprätä ja nyprätä :)

    VastaaPoista