lauantai 11. helmikuuta 2012

Esikoisen syntymäpäivät 110212

Tänään vietettiin lopulta esikoisen syntymäpäiviä. Tässä tämän kerran kakkuja. Esikoinen toivoi vuoroin vihaista lintua ja vuoroin "samalaa". Noh, tehtiin nyt sitten se salama ja viikon päästä oleville lastenkutsuille varmaan sitten tehdään se vihainen lintu. Ainakin mokkapaloihin on tulossa vihaisia lintuja päälle.

Sitten näihin kakkuihin. Autotie, kaktukset ja Salama on tehty sokerimassasta. Kaikki on läpivärjättyjä, ei maalattuja. Myös Salamaan käytetyt yksityiskohdat on läpivärjätty, koska näin saa kivemman värin. Maalattu nimittäin huutaa jo kauas, että olen maalattu. Aikuisten synttärit kun oli, niin en halunnut koko kakkua kuorruttaa sokerimassalla vaan vähän aikuisempaan makuun ympäristö (aavikkoa) on raastettua valkosuklaata. Tai jos tarkkoja ollaan, niin vuoltua. Tien katkoviivat on jämäsuklaista sulatettua valkosuklaata, että saatiin katkoviivoista samanväriset kuin muu kakku on. Tietenkin tomusokeri-vesi-sekoitusta voisi käyttää myös.





Pojalle tärkeintä se taitaa olla se kynttilöiden puhaltaminen ja äitihän oli kaappeja siivotessa jemmannut kynttilät taas johonkin tosi varmaan paikkaan. Onneks mummi pelasti ja toi tullessaan kynttilöitä! Saatiin paremman värisetkin, kun ennestään olisi ollut siniset kynttilät :).


Katuvalot


Aikuisille tietenkin sitten vielä voileipäkakkuja. Tokihan lapset saisi syödä, mutta eipä meillä kelpaa, joten ei pakko ole. Ensi viikon kutsuille tehdäänkin jotain lapsiystävällisempää suolaista eli todennäköisesti kinkku-juusto-pasteijoita.


3 kommenttia:

  1. Mäkään en lapsena tykännyt yhtään voileipäkakusta, mutta nykyään on kyllä herkkua kun harvoin saa syödäkseen :)
    Tosi ihana varsinkin Salama kakku!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkään en tykänny enkä tykkää nytkään muutaku tommosista mis ei oo sitä valkosta kamaa kilotolkulla. Mitä se sitten muilla onkaan mutta mun voikkareissa on kermaviiliä pääosin kaikki valkoinen. Majoneesi ja muut ei oikeen maistu mulle.

      Ja kiitokset! :) Pojallekin kelpas :).

      Poista
  2. http://tittin-elamaa.blogspot.com/2012/02/vuoden-mutsi-award.html

    VastaaPoista