Välissä näissä on mun perinteiset eli mansikkaa, Fazerin sinistä ja kermavaahtoa. Päälle kokeilin ensimmäistä kertaa sokerimassaa ja myös koristelugeeli oli ensimmäistä kertaa käytössä.
Tässä blogissa esitellään amatöörin kädentöitä. Tämä äiti-ihminen leipoo, neuloo ja ompelee. Välillä myös askartelee. Kokeillaan, erehdytään ja opitaan! Siinä sivussa sitten kehitytään. Tarkoituksena on pitää koko homma ihan täysin harrastuspohjalla ja tilaustöitä tehdään vain sukulaisille. Käsitöiden tekemistä kun rajoittaa hieman kaksi pientä poikaa.
maanantai 29. elokuuta 2011
Kakkuja ex-työpaikalle
Valmistuin tekniikan lisensiaatiksi joulukuussa 2010 ja päätin viedä entiselle työpaikalleni pari kakkua työkavereille. Miksi entiselle? Koska tein lisuriini liittyvät työt tuolla eli yliopistolla työskennellessä. Sitäpaitsi olin hoitovapaalla tämänhetkisestä työpaikastani, joten siksikin luonnollisempaa tehdä niitä kakkuja sinne, jotka oikeasti ovat olleet mukana tuossa prosessissa. Eivät tietenkään kaikki, mutta osa. Ja osa on jo vaihtanut työpaikkaakin, kuten minä itsekin. Eli siis kakkuja yliopistolle entisille työkavereille.
Välissä näissä on mun perinteiset eli mansikkaa, Fazerin sinistä ja kermavaahtoa. Päälle kokeilin ensimmäistä kertaa sokerimassaa ja myös koristelugeeli oli ensimmäistä kertaa käytössä.
Välissä näissä on mun perinteiset eli mansikkaa, Fazerin sinistä ja kermavaahtoa. Päälle kokeilin ensimmäistä kertaa sokerimassaa ja myös koristelugeeli oli ensimmäistä kertaa käytössä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti